30.4.2014

Oppisopimus

Aikaisemin olen ollut Kuopiossa kauppakeskus Minnan Suomalaisessa kirjakaupassa sekä Matkuksen Pentikissä.
Suomalaisessa kirjakaupassa oppisin paljon hyllytyksestä sekä kuorman purusta, sillä jokapäiväiseen rutiiniin kuului kahdesti päivässä tulevan kuorman purku.
Pentikissä oppisin asiakaspalvelua, lahjojen paketointia, lisämyyntiä sekä esillepanojen tekemisestä, sillä ajankohtana oli joulun alusaika ja silloin ihmisiä virtasi paikalla jatkuvasti.

Koulun jälkeen aion hakea sekä jatko-opiskelemaan, että Au-pairiksi. Jatko-opiskelupaikkana olen ajatellut Tampereella olevaan ammattikorkeaan. Samalla kuitenkin aion pyrkiä pääsemään Au-pairiksi joko Italiaan tai Australiaan.

Vahvuuteni ovat sosiaalinen luonne, halu ymmärtää uusia asioita sekä ihmisiä ja nopea oppiminen.
Heikkouksiani ovat äkkipikaisuus, tarve ymmärtää typeriäkin pikkuseikkoja joistain asioista sekä se, että aina en vaan ole hiljaa.

Perille ei koskaan pääse, koska elämä on yhtä oppimista. Tavoitteita voi saavuttaa, mutta aina kun saavuttaa yhden tulee toinen eteen ja niin se jatkuu. Oppiminen on ikuista, minkä vuoksi ei voi päästä perille koskaan. Maaliviiva häämöttää aina horisontissa.
Kuitenkin, että matka olisi helpompi kulkea tarvitsen ystävät ympärilleni sekä perheeni. Neljä läheisintä ystävääni ovat aina tukeneet, voin myös luottaa että niin on tulevaisuudessa vaikka kiire olisi tuskaisen paha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti