9.9.2013

Y-päivä pähkinänkuoressa

Y-päivä on vihdoin ohi ja kaikki siitä tullut stressi alkaa helpottaa. Perjantai meni aikamoisessa hämmennyksessä, olo oli jotenkin tyhjä eikä osannut olla mitenkään päin.
Päivämme onnistui todella hyvin, vaikka aamulla kaikki vaikuttikin leviävän käsiin. Puuttui tykki, toisessa paikassa kaikki oli levällään, junat myöhästelivät, tietokoneet eivät olleet yhteydessä projektoriin ja kaikkia jännitti enemmän tai vähemmän. Päivän mittaan myös kaikkien kunto oli koetuksella, sillä piti juosta paikasta toiseen. Pienen hetken kaikki vaikutti kaatuvan, mutta jotenkin kuin taikaiskusta jännitys laantui ja olo oli kevyt. Kaikki palaset loksahtivat paikoilleen ennen yhtätoista ja teki mieli vain nauraa.
Itse olin vähän jokapaikan höylänä, otin ihmisiä vastaan ja kävin pitämänssä lyhyitä alkuspuheenvuoroja ennen luentojen alkuja. Suurin tehtävä itselläni oli kuitenkin Duudsonien Jarnon vastaanottaminen ja paikalle opastaminen. Jännitti aivan mielettömästi ja paikoillaan oli vaikea pysyä. Kun auto lopulta kaarsi parkkipaikalle, Noora saapui myös tueksi ja yhdessä tuumin saatoimme kyseisen herran Astrumille.
Jännitys laukesi toisen Jarnon esiintymisen jälkeen, kun tapahtuma oli ohi. Kaikki visut olivat hieman äimänä, ei mennyt aivan jakeluun että päivä oli ohi. Monen sadan tunnin ja todella monen päivän työ sekä aika oli ohi.
Perjantaina käsittelimme koko päivän sekä tapahtuman järjestämisen läpi, hieman suurempien tunteiden vallassa. Jaoimme toisillemme helmiä, kehuimme ja pohtisimme miten asiaa voisi organisoida toisin, että ensivuonna tapahtuma olisi helpompi järjestää.
Kokonaisuudessaan päivä oli upea kokemus ja vaikka tapahtumaa ennen kaikilla oli pinna kireällä, jokainen juoksi paikasta toiseen ja kaikki tuntui välillä leviävän käsiin, kokemus oli upea. Ja yhdessä siitä onnistuttiin, sillä kuten opettajamme ovat sanoneet, kukaan meistä ei olisi voinut onnistua siinä yksin.
Kaikki kuvat ovat Jutan ottamia.


Tässä myös y-päivän itsearvioinnista pieni osa, joka piti täällä blogin puolella julkaista

     Luettele ranskalaisin viivoin tekemäsi työt Y-päivään (puhelut, yhteydenotot, tavaroiden kannot, kavereiden auttaminen, ideointi…..) Julkaisen kuvaus koko työpanoksestasi blogissasi
-          Olin Inno Omian tyyppie yhteyshenkilönä
-          Autoin markkinoinnissa
-          Purin & pakkasin autoa
-          Olin paljon yhteydessä kaupan puolen opiskelijoihin ja Sinikkaan
-          Soitin yhteyshenkilöille ja varmistin ihmisten saapumisaikoja
-          Otin Duudsonin ja muita luennoitsijoita vastaan
-          Toimin paljolti joka paikan höylänä
-          Tein välillä rästihommia
-          Maalasin y-päivän kyltit
-          Piristin muita ei-niin-järkevillä puujalkavitseillä
-          Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi erilaisissa tehtävissä
-          Etsin puhelinnumeroita ja yhteystietoja
-          Kävin Somerolla puhumassa y-päivästä Oonan kanssa
-          Otin opettajiin ja rehtoreihin yhteyttä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti