17.5.2013

Elokuvatehtävä; Herttuatar

Tehtävänä on ollut katsoa kolme elokuvaa, jotka perustuvat eri vuosisatoihin (1700, 1800, 1900)
1700- sekä 1800-luvun elokuvat olivat ennalta määrättyjä, mutta 1900-luvun elokuvan saimme päättää itse. Ei tehtävä tosin ollut vain että katsokaa kolme elokuvaa, vaan tarkoitus oli kiinnittää huomiota miten pukeutuminen sekä sisustaminen elokuvissa tuodaan esille. Eli emme katsoneet elokuvia niinkään juonen kannalta.
Elokuva sijoittuu 1700-luvun Britanniaan ja se kertoo Devonshiren herttuatar Georgiana Cavendishin tarinan. Kauneudestaan, karismaattisuudestaan sekä tyylitajustaan tunnettu herttuatar oli naimisissa Devonshiren 5. herttuan William Canvendishin kanssa, joka oli paljon nuorta herttuatarta vanhempi, etäinen sekä kylmä mies. Räikeästä uskottomuudesta tuli Georgianalle pian tuttua ja nainen kasvatti jopa aivottoman tyttären omanaan. Tarinan ydin on kuitenkin jo heti alunalkajaan tuhoontuomittu suhde jaarli Charles Greyn kanssa sekä hänen miehensä ja parhaan ystävänsä lady Bess Fosterin muodotama monimutkainen kolmiodraama.
Koko elokuvan ajan elokuvan sisustus sekä vaatetyyli on hyvin selkeästi 1700-luvulla vallinnutta rokokoo tyylisuuntaan mukautettua. Korkeat kampaukset mitä ihmeellisiempine koristeineen, korsetit sekä muhkeat hameet avarien kaula-aukkojensa kanssa olivat paljon esillä. Myös erilaiset, paikoittain hyvinkin näyttävät sekä koristeelliset hatut olivat usein ujutettuina hiuksien joukkoon, jotka oli usein kiharrettu korkkiruuveiksi.
Rokokoo ajan sisustus näkyin elokuvassa myös hyvin selkeästi. Aikakaudelle tyypilliset pastellisävyt, valoisuus, keveys sekä ns. 'pikkusievyys' tulivat helposti esille. Myös rokokoolle tyypilliset posliiniset esineet, koristeelliset tyynyt sekä kynttilöidenpaljous tuli näkyviin. Lattiat olivat suurimmaksiosaksi lautaa, huoneissa oli peilikaappeja, sohvia ja seurusteluryhmiä, lipastoja sekä kaksiosaisia peilejä. Myös Englannissa kyseiseen aikaan suosittu mahonki oli yleisessä käytössä huonekaluissa. Huoneita koristivat erilaiset muotokuvat sekä muut taiteelliset tekeleet.
Koristeena käytettiin paljolti liikevaikutelmaa luovaa s-kirjainta, joka oli paikoiten hyvinkin elävä. Sen lisäksi koko rokokoota voisi kuvata sanoilla eloisa, leikkisä, siro, mutta samalla sponttaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti