And you, the dreams are for you

Kassa on mun paras kaverini. Tykkään siitä ihan sairaasti, kun saa puhua asiakkaiden kanssa ja rahastaa niitä, se on vaan niin kivaa enkä tiedä miksi. Kai oon vaan niin sosiaalinen ihminen että tykkään siitä kun saa olla avuksi tai muuten vain jutella jollekin.
Moni asiakas, jonka kanssa on myös pidempään jutellut siinä kun lahjaa kaikessa rauhassa paketoi on todennut hetkellisen juttelun jälkeen "sinä et kyllä ihan täältä päin taida olla" ja siinä naureskellen on helppo todeta että en niin.
Uskomatonta miten nopeasti viisi viikkoa on mennyt, jotenkin tuntuu että vasta viikko sitten olisi aloittanut Pentikillä ja oli ihan hukassa kaikessa mitä asiakkaat kysyi, mutta nykyään ei paljoa ole ongelmia jos asiakas jotain kysyy. Muistan jopa oikeasti eri kuosien ja astiastojen nimiä sekä niitä päiviä, mihin saakka keramiikkasarjaa on sillä hetkellä saatavilla. Se on mun mielestä aivan uskomatonta, miten paljon voi havaita kehitystä itsessään vaan viidessä viikossa.
Ensi viikolla perjantaina kuusi viikkoa napsahtaa täyteen ja en vaan pysty uskomaan, että Pentikissä vietettävä aika on siinä kohtaa ohi. Ei vaan mene jakeluun. Oon viihtynyt siellä niin hyvin, ettei mitään tolkkua ja varmaan miljoonasti on pitänyt tääkin mainita mutta kaikki siellä on niin mahtavia ihmisiä että aika tuntuu joka päivä menevän siivillä, eikä ole pulaa tekemisestä koska aina on jotain mitä voi paketoida. Ihan aina.
Nyt jopa koti-ikävä on helpottanut, mikä on aika hyvä asia. Toisaalta kun viikon päästä on aika lähteä kotiin, olo on tosi haikea sen takia että tietää ettei maanantaina kello soi vaille kuusi että ehtii Merjan kyydillä keskustaan ja sieltä seitsemän bussilla Kuopioon.
Kuvia ei ole vieläkään, mutta ei siellä ehdi puhelinta muulloin kuin ruokkiksella räpläämään, eikä aina edes silloin kun pitää olla valmiina lähtemään kun kello soi jos kassalla tarvitaan tai myymälän puolella yleensäkin apua.
Uskomatonta, mutta Kuopio teki sen taas vaikka aluksi tuntui etten sopeudu tänne mitenkään tällä kertaa, mutta nyt tää tuntuu toiselta kodilta. Paikalta jossa voi elää, hengittää ja olla onnellinen.
Ensi viikolla arviointikeskustelu ja jotenkin se hirvittää, vaikka mulla on täällä mennyt tosi hyvin omasta mielestäni. Saa nähdä.

Tulin ihan selvästi voittamaan

Mikä viikko takana. Kuvia ei ole, sillä kaiken kiireen keskellä niiden ottaminen jäi vähemmälle ja kaiken naurettavuuden huippuna pitää kai myöntää, että oma koneeni ei toimi. Kaadoin perjantai-iltana näppäimistön päälle teeni ja sen jälkeen ei ole pienintäään hurahdusta kone ilmoittanut elossa olemisellaan. Kai kovalevyn saa pelastettua, mutta muuten taitaa aika turha toivo olla että kone toimisi samalla tapaa kuin ennen, mikäli siis toimii ollenkaan mitä kehtaan epäillä. Onneksi on sukulaiset jotka hiljalleen ovat alkaneet tutustua internetin ihmeellisyyksiin, joten onnistuu se blogin päivittäminen näinkin. Tosin ilman kuvia.
Viikko meni kaikin puolin hyvin, näyttö oli ja meni, mutta hengissä selvisin. Selvisin jopa lauantaityöpäivän hengissä, vaikka kiirettä piti eikä väliin aina ehtinyt kissaakaan sanoa kun piti ottaa uutta asiakasta tai paketoida lahjoja. Onneksi työkaverit on mukavia, pieniä mokia sattuu aina välillä kaikille eikä mikään ollut ylitse pääsemätön. Osasin jopa neuvoa asiakkaita ihan oikein kun jotain ne kysyivät!
Tajuaa hiljalleen itsekin, että kehitystä on kuin ihmeen kaupalla tapahtunut sillä alunperin paketteihin tulevat rusetit olivat juuri sen näköisiä kuin ekaluokkalainen olisi ne tehnyt, mutta nyt ne näyttää jopa oikeasti hyviltä ja siltä kuin pitää.
Myös jos asiakas kysyy tiettyä astiastoa tai jotain tietyn kuosista tyynyliinaa, tiedän heittämällä mitä tarkoitetaan. Ihan mieletöntä, oon ollut vasta neljä viikkoa siellä ja silti pärjään omasta mielestäni ihan oikeasti hyvin.
Kaksi viikkoa kuudesta jäljellä, aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti, mikä on toisaalta hyvä sillä karmaisevaakin karmeampi koti-ikävä on ollut todella paljon pinnalla pari viikkoa jo, ellei peräti koko aikaa minkä täällä on ollut. Kaikki kaverit on kaukana, eikä kaikki aina ymmärrä vitsejä samalla tavalla kuin vaikka koulussa. Mulla on ikävä niitä idiootteja sieltä, enkä häpeä sitä myöntää.

Veitsi oikealle, haarukka vasemmalle.

Kolmas viikko on takana ja tajusin juuri että puolivälin raja on rikki maanantaina. Kotiin päin siis ollaan jatkuvasti menossa, vähän hölmöltä se tuntuu mutta niin. Päivittäin asiakkaiden paljous vain lisääntyy ja hieman hirvittää tulevan lauantain työpäivä, sillä verorahojen palautus on 4 päivä... Lauantai, eli 7. päivä tulee olemaan niin kiireinen että melkein ihan jopa pelottaa. Mutta kyllä siitä selviää, koska ei ole muutakaan mahdollisuutta.
Viikko on mennyt aika pitkälti siinä, että olen uusinut kaikkien neljän pöydän kattaukset mitä Matkuksen Pentikissä on. Ainoa missä meni kauemmin kuin yksi päivä oli lastenosaston pöytä, inspiraatio oli niin kaukana kuin vain pystyi olemaan ja siksi torstaina aluksi purin kuorman ennen kuin menin jatkamaan kattauksen tekoa, joka alunalkajaa tuntui mahdottomalta. Mahdotonta se ehkä olisi ollutkin, ellei lastenosastolla ollutta kaappia olisi myyty ja pakattu lähtökuntoon. Siellä olleet tavarat menivät kattauspöytään ja päivä pelastettiin. Hurraa.
Mulla alkoi myös näyttö perjantaina ja se jatkuu koko seuraavan viikon. Jaiks, kai siitä selviää vaikka aluksi se pelottikin että millaista hirvitystä se tulee olemaan, mutta tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin.
Jopa koti-ikävä, joka on kurjasti varjostanut parin viikon ajan mun työssäoppimista, alkaa pikkuhiljaa lähtemään ja voin taas nauttia täällä olemisesta, vaikka se ei samalta tunnukkaan kuin yleensä. Jokin on muuttunut, enkä mä tiedä mikä. Ehkä se olen vain mä itse, sillä täällä on kaikka kohdillaan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Kuka tietää.
Neljännestä pöydästä minkä tein perjantaina ei ole kuvaa koska se liittyy näyttöön ja siis voi luoja. Iik.

Työssäoppiminen jatkuu

Toinen viikko takana, paljon uutta taas oppinut (tähän hyvänä esimerkkinä voin sanoa kranssien paketoinnin opettelun joita paketoin kuluvan viikon aikana noin 60 kaikenkaikkiaan) mutta suurin koppi on ollut kassalla oleminen. Aluksi pienen jännityksen jälkeen sekin alkoi sujumaan ja nykyään uskallan jopa mennä kysymään jos asiakas tarvitsee apua ja osaan jopa auttaa! Jes, tää alkaa sujumaan niin kuin pitääkin.
Ensiviikon perjantaina alkaa näyttö, joka jatkuu seuraavan viikon asiakaspalvelun muodossa. Hiukan laittaa jännittämään, mutta kyllä siitä selviää. Ainakin toivottavasti.
Viikolla on tullut kuljettua pienessä sumussa, on niin väsynyt olo jatkuvasti ja koti-ikävä vetää mieltä vähän alaspäin. Teki tosi monesti mieli vain lähteä lätkimään työpäivän jälkeen ja mennä kotiin. Ihan oikeaan kotiin Etelään, mutta jotenkin sen vain tietää että niin ei voi tehdä vaikka kuinka haluaisikin. Ensiviikon jälkeen puolet jo takana, joten ei enää kannata luovuttaa ja viihdyn Pentikissä hyvin vaikka päivät ovat pitkiä bussikulkemisen takia, mutta kyllä mä sen kestän. Oon supernainen.

 [1] Koska bussimatkailua jokailta pimeydessä [2] Kuorman purun ihanuudet, laatikoita tuntui olevan sen miljoona [3] Tää pääsiäismuna tai joulupukinpaja, kuten haluaa itse todeta on Pentikin lähellä. Ja oon oikeasti varma että se on pääsiäismuna.

[1] Noita laatikoita oli lattiasta varmaan kaks ja puolmetriä ylöspäin. Hyr. [2] Kaikki noi Pentikin käsintehdyt joulukoristeet on ehkä ihanimpia ikinä, voisin ottaa vaikka kaikki mukaani sieltä [3] Koska joulukranssien paketointi oli ohi.

Ensimmäisestä viikosta

Luvassa seuraavan kuukauden ajan erittäin hajanaista postausta, sillä väsymys ja nukkumisen tarve ovat lisääntyneet huomattavasti. Eli toisinsanoen tervetuloa työharjoittelu, väsymyksesi ja kipeät jalat ovat taattu.
Ensimmäinen viikko takana, pienellä paniikilla maanantaina töihin suuntasin porukoiden kyydillä sillä ei ollut mitään tietoa mitä olisi pitänyt odottaa. Loppujen lopuksin jouduin toteamaan, että jännittäminen oli ehkä se turhin asia mitä vain saattoi olla, kaikki ovat ihan mielettömän mukavia ja vaikka oon vasta viikon siellä pyörinyt, tuntuu että olisin ainakin sen kuukauden siellä jo ollut. Käsittämättömältä se tuntuu, mutta totta se on. Joka päivä on erilainen, viiden päivän aikana oon ehtinyt kiivetä katonrajaan, hinnotellut, purkanut kuormaa, nauranut, syönyt ehkä maailman parasta kana-taco salaattia, käsitellyt yli 600 euron arvoisia hyllyjä ja 200 euron lautasia sekä itse Anu Pentikin maalaamia astioita sekä tekemiä kukkia jotka ovat olleet Anun näyttelyssä.
Mutta jännintä tässä on se, että nyt ensimmäisen viikon aikana oon tajunnut kuinka kova ikävä ihmisiä voi vaan tulla. Mulla on ikävä jopa koulua, sitä kun piti olla jo kahdeksalta istumassa oranssilla sohvalla kahvimukin ja leivän kanssa vaikka koulu alkoi vasta yhdeltätoista.

Ensimmäisen päivän aikaansaannokset, hommaan sisältyi myös pöytien tyhjennys heti aluksi.

Parilta seuraavalta päivältä, sängynlaittoa jouluisempaan kuosiin ja kuorman purkua. Sekä paljon kahvia.

Lisää kuorman purkua, hiemuinen määrä joulukoristeita ja kynttilänjalkoja jotka piti ruuvvata yhteen. Ja Empun kanssa leikittiin kukkaistyttöjä kun purettiin kuormaa. Ja Emppu on yksi jouluajan myyjistä Pentikissä!

Miss u idiots♥

One dream called London #2

Lontoouutisointi jatkuu nyt videon muodossa! Koko reissun aikana keräsin puhelimeni muistiin reilun 45 minuuttia editointimateriaalia ja niitä kun on nyt viikonpäivät työstänyt, meinasin että turhaan vain omaan ns. henkilökohtaiseen blogiin (sinne TÄSTÄ) on vain laittaa kun useamman tunnin senkin tekemiselle uhrasin.
Joten tässä sitä tulee; One dream called London part kaksi.

Musiikit taustalla:
Avicii - Wake me up
Swedish House Mafia - Don't you worry child
Nirvana - Girls (Dj Dima House & Samsonoff Remix)

One dream called London

Neljän, tai oikeastaan kolmen päivän Lontoon reissusta selvitty. Rähjääntyneenä, 400 euroa köyhempänä, mutta selviydytty kutienkin. Jäin niin pahasti koukkuun lentämiseen, Strabucksiin sekä Lontoon metroihin, että teki ihan pahaa kun aamulla heräsikin omasta sängystä kotona eikä sohvavuoteella maan alla Lontoon aamuhälinään, eikä vessaan mennessä tarvinnut pelätä jäätyvänsä kuoliaaksi koska ikkuna ei mennyt kunnolla kiinni.
Matka oli onnistunut, unimäärä oli aika vähäinen ja väsymys heti ensimmäisenä iltana niin kova että kun sänkyyn pääsi kaatumaan kahdeksan aikoihin illalla, ei tarvinnut kauaa houkutella unta. Aamulla puolestaan sai herätä kaverin laittamaan viestiin seitsemältä, ei ne ihmiset muista että kello on kaksi tuntia Lontoossa myöhemmässä kuin Suomessa.
Lauantaina oltiin Heathrowilla yhdeksän aikoihin, josta suunnattiin meidän asunnolle ja sieltä kiertelemään ja katselemaan Lontoota. Päädyttiin yhdessä tuumin, että LondonEye oli hyvä kokea heti 'alta pois', ettei se jää näkemättä ja sääkin oli mitä parhain, aurinko pilkotti aina välillä pilvien välistä.
Lauantain aikana koin myös ensimmäisen Fish & Chips-annokseni, näin Big Benin ja parlamenttitalon sekä rakastuin Lontoon metroon.
Sunnuntaiaamuna suunnatiin Buckenheimin palatsia sekä vartioiden vaihtoa katsomaan, sää ei oikein tahonut suosia sillä vettä tuli riittävästi ja kameran käyttö sateenvarjo kädessä oli lähes mahdotonta. Seuraavana ohjelmassa oli Madame Tussaudin vahanukkemuseo ja oli kyllä kokemuksena aivan mielettömän upea. Kuviin päädyttiin Sandran kanssa ties kenen kanssa, aina Brittien pääministerin, prinsessa Dianan, Beatlesin ja Britneyn kautta Adeleen, Lady Gagaan, One Directioniin, Leonardo DiCaprioon sekä William Shakepeariin. Sunnuntaina sain myös ensimmäisen maistiaiseni Oxfordstreetistä, johon palattiin maanantaina kokopäiväksi kuluttamaan kaikkia rahoja, mitä nyt jäljellä oli. Mukaan tarttui ainakin neljä uutta laukkua ja jotain muuta hyödyllistä ja ei ehkä niin kovinkaan hyödyllistä.
Reissu oli onnistunut, vaikka välillä vähän satoi vettä ja väsymys tuntui ylitsepääsemättömältä iltaisin kun kaatui sänkyyn ja tajusi että hampaat pitää vielä pestä, mutta ensikerralla pitää mennä vähintään viikoksi.

17 tuntia avoimia ovia

Kahden päivän avoimet on ohi ja maailmaa tuijottaa taas yhtä asikastyötä enemmän tehneenä. AKK eli Aikuiskoulutuskeskus oli tilannut meiltä joulumarkkinoilleen uudet julisteet, facebook bannerin, kaksi leihtimainosta sekä lakanan.
Ryhmääni kuului kolme ykkösvuoden visua, joiden kanssa tulin yllättävän hyvin toimeen. Juttua riitti ja muutenkin oli hyvä päästä tutustumaan ykkösiin vähän paremmin, sillä tiesin yhden tai kahden nimen, enkä niitäkään pahemmin kasvoihin osannut yhdistää. Ei meistä kakkosista kukaan tainnut ykkösiä pahemmin tuntea, kun keskiviikkoaamuna näytettiin lappua mihin ryhmät on jaettu, kysymykset alkoi sinkoilla pitkin luokkaa "kuka on Salla? Tai Iida?" alkuhämmennyksestä huolimatta hengissä selvittiin siitäkin sotkusta.
Alku oli meillä vähän tökkivää, ei tiedetty oikein mitä lähdetään hakemaan vaikka oli tietyt sanat mitä mainonnan kautta haluttiin kertoa.
Lopulta päädyimme vanhaan ikkunaan, joita on pyörinyt useita kappaleita luokassa jo pidemmän aikaa. Nopea pesu, roikkumaan laudanpätkän päälle, vähän valoja, joulupalloja ja pari sympaattista tonttua nurkkaan hihhuloimaan jesarin avulla. Tiistai meni melkein kokonaan kuvaamiseen, eikä koneeseen ehditty koskea sen enempää, kuin päättää kuva mitä käytetään, pientä kuvan muokkausta sekä vähän fontteja katsoa.
Keskiviikko puolestaan meni koneen edessä jumittaessa, käytettiin Illustratoria ja Photoshoppia että saadaan edes jotenkin miellytvä lopputulos. Se olisi vain niin helppoa jos ei tarvitsisi tulostaa, sillä koneen näytöllä meidän kuva näytti ilman valotustakin hienolta. Toinen oli todellisuus paperilla, tunkkaisuus näkyi kilometrien päähän ja julisteesta olisi jäänyt paha maku suuhun. Ei auttanut muu kuin valoa ja kontrastia alkaa säätämään ja useita koetulostuksia ottamaan, että saadaan kirkkautta lisää.
AKK'n kolme edustajaa tulivat viiden aikoihin katsomaan aikaansaannoksiamme ja valitsivat voittajan, joka on meidän ikkunapokien alapuolella vasemmalla.
Lopputulos on omasta mielestäni hyvinkin onnistunut ja vaikka loppupäivästä tuntui että kaikki vuoronperään hyppivät pitkin seiniä tai juoksevat paikoillaan ympyrää, päivä oli onnistunut. Ainahan asiakastöissä mutkia matkaan mahtuu ja varsinkin kun kyseessä on avoimet ovet, miltään katasrofin aineksilta ei voi välttyä. Kai se vain aina aika ajoin kuuluu visualistiopiskelijan elämään, välillä kaikki on räjähdysherkkää, mutta kaikesta selviää. Vaikka sitten Suomalaisella sisulla, jos ei muuten.
Kuvien laatuna toimii Iisak alias Iphone 4S, vaikka kamera oli mukana. Se vain jäi reppuun elämään omaa elämäänsä.

Turun ruoka-, viini- ja kirjamessut 2013

Tuli sunnuntaina pyörähdettyä Turun messukeskuksessa, siellä oli viimeistä päivää pystyssä kirjamessut sekä ruoka- ja viinimessut. Kaikkien messukokemusten jälkeen, jotka lähinnä Helsinkiin ovat rajoittautuneet, jäi Turusta hieman puiseva kuva käteen. Alunperin lähdin tosiaan kirjamessuille, mutta kyseinen puoli oli kuin kuollut pystyyn. Osasto kiistamattomasti haisi vanhalle sukalle joka on lojunut viikonpäivät sängyn alla kahden kuukauden kestäneen jokapäiväisen käytön jälkeen ja osastojen pitäjät näyttivät siltä kuin olisivat voineet olla missä tahansa muualla kuin messuilla juuri sillä hetkellä.
Ruoka- ja viinipuoli puolestaan oli houkutteleva kaikkien väriensä ja esillepanojensa puolesta. Ja ehkä niiden maistiaisten myös. Osastojen pitäjät olivat oikeasti panostaneet osastoihinsa ja kertoivat innoissaan tuotteisaan jos sattui hetkeksikään pysähtymään osaston eteen.
Huomenna ja torstaina on avoimet ovet, tehdään ykkösten ja kolmosten kanssa pienissä ryhmissä asiakastyö, jonka teemana on joulu.
Ja pakkko tämänkin blogin puolella on päästä hehkuttamaan, lähden lauantaiaamuna ystäväni ja hänen äitinsä kanssa Lontooseen, joten siitäkin on postausta tälle puolelle tulossa kun reissusta rähjääntyneenä ja todennäköisesti rutiköyhänä palaan takaisin kotiin.

Habitar 2013 - Jälleen suuri maailma vastaan pieni ihminen

Oltiin viimeviikon perjantaina Helsingissä, Habitaremessuilla. Matkassa taisi olla joku 150 oppilasta ja opettajat, joten ääntä ei ainakaan puuttunut matkasta. Paitsi että omassa bussissa jossa takaisin Saloon tultiin, oli hyvin hiljaista. Koko bussi taisi kuskia lukuunottamatta olla unessa pitkän päivän jälkeen.
Itse olin todella pahassa flunssassa ja päänsärky puski jatkuvasti läpi vaikka mitä lääkkeitä otti naamariin. Hengissä kuitenkin selvisin ja kaikesta tukkoisuudesta huolimatta, nauttisin paljon enemmän kuin viimevuoden messuista. Tosin tälläkertaa jaksoi keskittyäkkin, eikä vain kiitää osastojen läpi silmät ristissä.
Kiertelin Jonnan ja Oonan kanssa eri osastoja, syötiin välillä tucceja ja pidettiin muutenvain hauskaa. Päivästä jäi käteen erityisesti Sofi Oksasen kirjoilla vuorattu messuosasto sekä trukkilavojen käytön paljous messuosastojen lattiana.
Ja näin tähän teksin loppuun kunnon hehkutus, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan Kuopiosta työharjoittelupaikan! Sinne halusin, sinne pääsin ja ah, kuukauden päivät pois tästä kaikesta liian tutusta hutusta. Erittäin jees.

Tykästyin tähän osastoon todella paljon heti kun tämän näin, olisin oikeastaan voinut tuijottaa kyseistä osastoa vaikka koko päivän. En loppujen lopuksi tiedä mikä tässä sitten vetosi, kirjojen paljous, värit vai mikä. Todennäiköisesti kaikki ja jotenkin, vaikka itse en Oksasta tunne, osasto vaikutti juuri niin häneltä itseltään kuin vain voi. 

Tämä oli paljolti se osasto, missä en tiennyt mihin olisi pitänyt katsoa, kun katsottavaa oli niin paljon. Loppujenlopuksi en tiedä oliko se sitten niin hyvä asia, mutta ainakin osasto herätti mielenkiintoni, mihin ilmeisesti rouva osastonpitäjä oli pyrkinytkin. 

Harmikseni kuva ei ole niin tarkka kuin olisin halunnut, mutta kyllä tästä selvää saa kuitenkin.
Jo kokonsa puolesta huomiota herättävä osasto sai silmäni tuijottamaan osastoa tarkemmin. Värikkäät keittiötarvikkeet olivat sarjassamme en-tiedä-onko-tämä-niin-hyödyllistä-vai-täysin-turhaa-roinaa-keittiön-kaappeihin, enkä itse mitään olisi osastolta ostanut mutta värit olivat hauskoja ja esillepanot kohosivat ylöspäin mistä propsit kotiin, kolmiomainen rakennelma herättää aina enemmän huomiota ja nostaa kaikki tuotteet tasapuolisesti esille.

Niitä trukkilavoja vai miksi näitä ikinä kutsutaankaan. En ihan täysin ehtinyt keskittymään osastoon ja sen sisältöön, silmäkulma taisi sillä hetkellä bongata jotain kiinnostavampaa (mikä selittää myös kuvan tarkkuuden..) Rauhalliset värit ja ihan mielenkiintoisen oloinen, jos olisi vain jaksanut keskittyä vähän tarkemmin, olisi voinut jopa saada tietää mitä osastolla kaupattiin.

Rauahlliset seinät/tilanrajaajat; valkoista harsoa ja sitten piristys silmille limenvihreitä tuoleja ja pöyriä. Kyseinen osasto myi skumppaa, mutta myös lattioita ja erilaisia tapetteja jotka mielestäni olivat turhauttavan tylsiä, minkä vuoksi en niitä kameran muistikortille ikuistanut. Sensijaan tykästyin pöytien iloiseen väriin, sekä keinuihin jotka näkyvät kuvassa oikealla ihmisten takana.

Myönnän turhautuneeni pukutakkiseen mieheen, odottalin parisen minuuttia että mies siirtyisi, mutta ei. Ja toinen Taneli siellä kaiuttimien edessä oli kuin patsas, joten jouduin luovuttamaan sillä nähtävää oli vielä paljon jäljellä. Kuitenkin tykkäsin osastosta paljon, ei liikaa mitään. Tuli sellainen 'kodikas' olo jollain omalla sairaalla tavallaan, sillä eihän tuollaista olohuonetta kenelläkään ole... Ja suuri syy ehkä miksi osastosta pidin oli juuri nuo kaiuttimet, ihanan värikkäitä ja voisin ottaa niistä kaikki kotiini.

Huomasin myös himoitseeni tuota risukkolamppua. Ihan käsittämättömän turhahan tuo olisi, mutta samalla ihan käsittämättömän söpö. Ja juurikin passeli sisustukseen huoneessani ja hyvänä 2+1 syynä vielä se, että etsin itselleni uutta pöytälamppua.. Myös tuo punainen roikkuva tuoli olisi aivan mielettömän kiva saada johonkin omiin nurkkiin pyörimään.